keskiviikko 10. syyskuuta 2008

43. luku: Isoäidin salaisuus

-Älä nyt viitsi, Madeleine Fraser sanoi ja nauroi. -Eihän hän ole tosissaan! Minä luulen hänen hakkailevan minua ainoastaan siksi, että tahtoo osoittaa sinulle mieltään.

-Jerryn kanssa ei mistään voi olla varma. Betty istui Madeleinen vuoteella jalat ristissä kuin räätäli. Oli kestänyt kauan, ennen kuin hän oli oppinut, ettei Madeleinen asunnossa mikään ollut turhantarkkaa. Siellä sai aivan vapaasti vaikka nostaa kengät vuodepeitteelle, jos siltä tuntui. -Hän aikoo kasvattaa sinusta kuuliaisen ja nöyrän, kuten koetti kasvattaa minusta.

-Jos niin luulet, et tunne minua. Madeleinen käänsi ohukaiset pannussa. -Enkä minä ole häneen edes erityisemmin ihastunut - hän on vain... miellyttävä.

-Tuota tunnetta voisi kutsua ihastumiseksi.

-Ällä ole nenäkäs! Vai - ethän ole pahoillasi? Madeleine kääntyi ja katsoi kiinteästi Bettyyn. -En tahdo tietenkään loukata sinua! Minusta on vain niin hullunkurista käydä kävelyllä hänen kanssaan, kun tiedän, mitä hän ajattelee suffrageteista.

-En tietenkään. Betty hymyili kirkkain silmin. -Kiitos sinun, tunnen itseni vähemmän syylliseksi.

-Hyvä sitten. Ota lautaset ja hillo kaapista, nämä ovat kohta valmiit.

-Mutta ei syödä kurpitsahilloa, Betty sanoi. -Kurpitsa tuo aina mieleeni Jerryn kosinnan.

-Toin kotoa joululomalta mansikkaakin, Madeleine hymyili.

Itse asiassa Betty nautti elämästään sinä keväänä enemmän kuin pitkiin aikoihin. Hän oli täysikasvuinen ja sai päättää omista asioistaan - hän oli vapaa, sulhanen ei ollut sanomassa mikä oli sopivaa ja mikä ei - hänellä oli miellyttävä työpaikka ja paljon ystäviä.

-Ellet sinä olisi menossa naimisiin, olisin täydellisen onnellinen, Betty sanoi eräänä maaliskuun iltapäivänä, kun hän palasi Annien kanssa Tiedon kunnailta. Taivas oli harmaa ja kadut märät, ja tytöt koettivat varjella helmojaan turmeltumasta kurassa.

-Älä loukkaa minua, Annie sanoi nauraen.

-Äsh, tiedät kyllä, mitä tarkoitan. Koko Long leimaa minut nyt vanhaksipiiaksi, joka ei tiedä mitä tahtoo. Luultavasti koko kihlaustani pidetään vain vitsinä, kun Jerry ei ehtinyt käydä edes esittäytymässä.

-Sinä olet hassu - ehkä Duncan siksi sinusta niin pitääkin.

Betty pysähtyi keskelle jalkakäytävää.

-Älä puhu tuossa äänensävyssä!

-Kuule nyt. Anniekin pysähtyi ja ravisteli sisartaan ohikulkijoista välittämättä. -Se mies on kosinut sinua ja varastanut valokuvasi - ja sinä väität, ettei hän tosissaan pitäisi sinusta?

-Duncanin kosimiset eivät kuulu sinulle.

-Sitten sekä Rosien että sinun pitäisi puhua vähän vaimeammalla äänellä. Annie virnisti. -Tule nyt, ihmiset joutuvat kiertämään katuojan kautta meidän takiamme.

Kaikesta huolimatta Bettyn hyvä tuuli säilyi. Hän lupasi yleisön pyynnöstä olla auttamatta Annien kapioiden ompelemisessa, piti ystävilleen "lapsellisen ihanat" nekkukestit, kuten Jessie sanoi, ja kokeili uusia pedagogisia menetelmiä, jotka saivat oppilaat ihastumaan ja neiti Jamesonin järkyttymään. Kuka nyt oi kuullut uskontotunneista, joilla näyteltiin Raamatun tapahtumia!

Oli aurinkoinen sunnuntai-iltapäivä, kun Betty palasi kävelyltä. Hän oli vienyt Chrissyn tapaamaan Madeleinea, ja sitten he kaikki kolme olivat kävelleet Holyroodin puistossa.

-Loistava ilma! Betty huudahti Peggyn avatessa oven ja tanssi sisään. -Siellä oikein haistaa kevään! Hän heitti hattunsa hyllylle, josta se putosi, ja leväytti takkinsa sateenvarjotelineelle. -Mitä nyt on tekeillä, Peg?

Peggy loi Bettyyn katseen, joka kertoi, että vain kevytmieliset ja täysin vastuuntunnottomat ihmiset iloitsivat keväästä juuri nyt.

-Rosie-neiti soitti, hän ilmoitti ja palasi ruokasalin puolelle kattamaan päivällispöytää.

-Voi, harmi etten ollut kotona! Mitä hänelle kuuluu?

Peggy mulkaisi pellavaisia lautasliinoja, joita Isoäiti tahtoi aina käyttää sunnuntaipäivällisillä.

-Kuuluu paljonkin. Hän on kihloissa.

-Kihloissa - Ianin kanssa? Betty taputti käsiään kuin lapsi. -Kuinka suloista! Milloin se on tapahtunut?

-Älkää viitsikö, neiti. Kyllä te tiedätte, mitä mieltä rouva on Ian Vernonista.

-Et kai tarkoita - onko Isoäiti heidän liittoaan vastaan? Bettyn hymy hyytyi.

-On totisesti. Peggy huokasi. -Hän meni huoneeseensa ja sulki oven sanottuaan ensin puhelimeen, ettei hänellä ole tytärtä eikä tyttärentytärtä, jos Rosie-neiti nai Vernonin.

Betty tuijotti Peggyä.

-Sehän on hirveää!

-Annie-neiti sanoi, että teidän pitää puhua rouvan kanssa, ja sitä minäkin ajattelin. Ei hän muita kuuntele.

-En tiedä - olen puhunut Isoäidin ympäri jo niin monessa asiassa, että minua hävettää...

-Teidän täytyy, neiti! Peggy rämäytti haarukat pöydälle. -Ei kukaan muu osaa käsitellä rouvaa yhtä hyvin!

Betty huokasi ja meni huoneeseensa. Hetken mietittyään hän veti kaapista valkoisen musliinipukunsa - jospa sen vaikutus olisi vielä tallella.

Isoäidin kamarissa oli hiljaista, vain kello naksutti seinällä, kun Betty astui sisään koputettuaan. Isoäiti nosti katseensa Raamatusta ja hymyili.

-Tule sisään, kultaseni. Varjelkoon, tuota pukua et ole käyttänyt aikoihin - onpa se sievä!

Betty suuteli Isoäidin poskea ja istuutui pöydän toiselle puolelle.

-Miksi te vihaatte Ian Vernonia? hän kysyi hiljaa.

Isoäiti riisui nenälasinsa ja katseli ulos ikkunasta. Sitten hän kääntyi Bettyyn päin ja hymyili väsyneesti.

-En edes tunne häntä, mutta sen tiedän, että jo Vernonin nimikin tuottaa onnettomuutta.

-Mutta miksi? Ettekö voi selittää? On väärin tehdä Rosie onnettomaksi ilman syytä.

-Ilman syytä! Isoäiti pärskähti ja pamautti lasinsa pöydälle. -Syytä minulla kyllä on riittämiin!

-Kertokaa sitten, Betty pyysi.

Isoäiti huokasi.

-Sinä tiedät, että olin ollut kihloissa jo ennen kuin tapasin Donaldin.

Betty nyökkäsi.

-Rakastin sulhastani - ja hän rakasti minua, niin ainakin luulin. Häihimme oli aikaa kaksi kuukautta, ja hän matkusti kotiinsa järjestelmään asioita... eikä kirjoittanut enää. Minä lähetin tusinoittain viestejä, mutta en saanut vastausta yhteenkään. Isäni matkusti tapaamaan häntä, mutta hän ei ollut kotona, ja hänen äitinsä sanoi, ettei minun enää kannattaisi kirjoittaa. Ja sitten... Isoäidin silmät täyttyivät kyynelistä. -Hän oli mennyt kihloihin toisen tytön kanssa! Minun sydämeni murtui silloin, pikku Betty.

-Tarkoitatteko, että tuo mies...

-Hän oli Alan Vernon, Ianin isoisä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti