tiistai 9. syyskuuta 2008

42. luku: Ratkaisu

Tammikuun 1. päivänä
"Aamukirkon jälkeen Isoäiti meni nukkumaan ja minä kävelin Madeleinen luo. Tiesin hänen olevan kaupungissa, koska hän menee töihin jo huomenna, ja tunsin tarvitsevani järkevän, puolueettoman ihmisen apua.

-Minä en tahdo olla jälkiviisas, Madeleine sanoi lempeästi kuultuaan viime aikojen tapahtumat. -Mutta aavistin heti alussa, ettei siitä tulisi mitään. Ei sinua ole luotu täysijärkistä miestä varten.

-Tuon voisi ottaa loukkauksena! naurahdin.

-Sinun miehesi on osattava unelmoida, Madeleine korjasi ja tarjosi karamelleja. -Pura kihlaus kun vielä voit.

-Mutta...

-Niin tietysti, ihmiset puhuisivat eikä kukaan klaanistasi ole tehnyt niin sitten Maria Stuartin aikojen. Rakastatko sinä Jerryäsi?

Sitä minä olen miettinyt. Enhän minä tiedä, millaista on rakastaa - siis muuten kuin perhettä tai kissanpentua tai jotakin kirjaa. Mutta nyt luulen olevani varma.

-En, vastasin.

-Sitten ei tule mitään ongelmia. Jos hän tosiaan on niin järkevä, hän suree viikon ja alkaa sitten etsiä uutta morsianta. Madeleine nauroi ilmeelleni. -Älä näytä järkyttyneeltä, kyllä minä tiedän. Tuontyyppiset miehet eivät kauan yhden tytön perään huokaile.

Minä huokailin.

-Vain kaksi kuukautta. Sano, olenko minä kevytmielinen?

-Tyhmä sinä olet, jos pidät häntä löysässä hirressä.

Minä huokailin vielä vähän, sitten lähdin kotiin. Tapasin kadulla Chrissyn ja Alanin, jotka kiittelivät hirveän hauskoista valvojaisista, ja kasvojani kouristi kun yritin hymyillä."

Tammikuun 2. päivänä
"Minä olen vapaa taas. Purin kihlauksen. Isoäiti sanoi: 'Luojan kiitos!'

Jerry tuli illalla - toi kukkiakin, ressukka. Puhuimme niitä näitä, minä keräsin rohkeutta ja sitten äkkiä sanoin:

-Jerry, onko kaikki sinun mielestäsi kunnossa?

-Mikä kaikki? hän kysyi.

-Kaikki - meidän välillämme.

-Bet, en minä tarkoittanut sanoa pahasti eilen. Tahdoin vain...

-Ei siitä ole kysymys, Jerry kulta. Pidän sinusta, pidän oikein todella, mutta... En minä voi tulla vaimoksesi. Vedin sormestani sormuksen, joka on näiden kahden kuukauden aikana painanut ja hiertänyt ja ollut kaikin tavoin tiellä. -Ota tämä, ja... Ollaan vain ystäviä.

Poikaparka oli lumivalkoinen.

-Bet, hän änkytti, -etkö... etkö sinä rakasta minua enää?

-Rakastan sinua kuin ystävää, ja luulin voivani rakastaa vielä enemmän, sanoin totuudenmukaisesti, -mutta en voi. Ei meitä ole luotu toisillemme. Sinua varten on olemassa joku toinen tyttö, suloinen tyttö, joka tekee sinut onnelliseksi. Tunsin ääneni värähtävän.

-Flemingin takiako? Jerryn ääni muuttui äkkiä kiivaaksi ja hän puristi sormuksen nyrkkiinsä.

-Ei, ei kenenkään takia! Vaan siksi, ettei tämä olisi oikein... sinua kohtaan. Katsoin häntä suoraan silmiin.

Jerry nousi, sanoi lyhyesti hyvästi ja lähti.

Itkin vähän, sitten kerroin kaiken Isoäidille. Kuten jo totesin, hän sanoi: 'Luojan kiitos!' Melko kyyninen asenne.

-Ensimmäinen järkevä tekosi tänä vuonna, ellei aamiaista ja päivällistä oteta lukuun, hän sitten ilmoitti.

Tänään olen taas totutellut olemaan kihlaamaton. Käteni tuntuu kevyeltä ja on outoa, kun en kolhi paikkoja sormuksellani. Soitin kotiin ja Wardlaw'lle, ja sekä äiti että Rosie olivat hyvin myötätuntoisia. Kihlalahjat aion vähin äänin lahjoittaa jollekin Madeleinen tietämistä hyväntekeväisyysjärjestöistä, en usko että Jerry niitä kaipaa. Onnittelukortit ja kirjeet poltin äsken takassa, en kestä katsoa niitä. Ja välillä tunnen itseni niin suunnattoman yksinäiseksi."

Tammikuun 5. päivänä
"Olin luistelemassa Queensferryssä Chrissyn kanssa. En tiedä, toivooko hän yhä minua sisarekseen - joka tapauksessa hän oli tavattoman ystävällinen. Ja äkkiä minäkin tunsin itseni oikein iloiseksi. Ensi vuonna voin jatkaa Tiedon kunnailla, enkä tarvitse mitään miestä. Tietysti Jerryä tulee sääli, mutta - no niin, hän on syntynyt realistiksi."

Tammikuun 7. päivänä
"Rosie antaa konsertin täällä Edinburghissa! Häntä on pyydetty laulamaan lastensairaalan hyväksi. Isoäiti tärisee innosta. Hän on ostanut tummansinistä taftia uuteen pukuun, ja tänään ompelijatar on ollut koko päivän talossa.

On suloista nähdä Rosie taas! Tänä iltana hän tulee, ja Annien huone on laitettu kuntoon, koska koulu alkaa vasta parin päivän päästä. Peggy muuten palaa huomenna - ruuanlaitto on kyllä hauskaa, mutta silti siitä velvollisuudesta on mukava päästäkin."

Tammikuun 9. päivänä
"Tulimme juuri konsertista. Rosie oli suurenmoinen. Ei, se on liian valju sana.

Minä vain istuin ja tuijotin häntä. Miten kukaan kuolevainen pystyy laulamaan noin? Ja kuinka kaunis hän oli samppanjanvärisessä puvussaan, kastanjanruskea tukka pehmeällä nutturalla!

Nämä kaksi päivää olemme vain puhuneet ja puhuneet. Isoäiti on katsellut ja hymyillyt ja taputtanut välillä Rosien päätä.

-Kultaseni, tämä on ilkeää, mutta olen iloinen että purit kihlauksesi, Rosie sanoi eilen illalla. -Sinä olet niin hyväntahtoinen, että voit mennä naimisiin vain velvollisuudesta. Jerry on mukava, mutta hän tarvitsee vaimon, joka osaa aina valita oikeanvärisen hatun ja hansikkaat ja tietää, montako kupillista teetä on sopivaa tarjota vieraille. Sinä ansaitset parempaa.

-Tunnen kyllä oloni helpottuneeksi, myönsin. -Ja tuskin vanhaksipiiaksi jääminen niin kauheaa enää nykypäivänä on.

-Et sinä jää vanhaksipiiaksi, Rosie vakuutti."

Tammikuun 12. päivänä
"Tänään Annie ilmestyi taas Edinburghiin. Hän pursusi intoa ja puhua pälpätti niin, että Rosie melkein myöhästyi omasta junastaan. Glen Longissa oli kaivattu minua kovasti ja Napier on edelleen ihana.

Olen valmistellut jo tunteja. Joulu on ohi, uskomatonta!"

Tammikuun 20. päivänä
"Koulu on hyvässä alussa. Tosin neiti Jameson mulkoilee yhä rumasti sormuksetonta kättäni. Minä vain hymyilen - enhän ole enää koulutyttö, jonka on vastattava opettajattarelleen jokaisesta hengenvedostaan!

Tänään tapasin pitkästä aikaa Emma Woodin postitoimistossa.

-Vai purit sinä kihlauksen, hän töksäytti tervehtimättä. -Sitä minä arvelinkin - ei sinusta ole kestävään suhteeseen.

-Onpa hauskaa, että tunnet luonteeni noin hyvin, vastasin lempeästi hänelle ja pyysin virkailijalta postimerkkejä Yhdysvaltoihin lähetettäviin kirjeisiin.

Emma vilkaisi merkkejäni.

-Muuan cowboy taitaakin kiinnostaa sinua enemmän, hän tokaisi.

Minä nauroin iloisesti.

Kotona minua odotti yllättäen Duncanin kirje, jonka puhuttelu lämmitti minua suuresti - hän ei ole käyttänyt Sappho-nimeä kihlaukseni jälkeen.

Tammikuun 5. päivänä
Sapphoseni!
Chrissy kirjoitti minulle, että olet luopunut sormuksestasi. Tiedän, että minun pitäisi
olla pahoillani puolestasi, mutta annettakoon minulle anteeksi se, etten parhaalla
tahdollanikaan siihen pysty. Olet rohkea tyttö!
Kuten suunnittelin, lähdin uudenvuodenyönä ratsastamaan. Tähtinen taivas kaareutui
ylläni kuin suuri samettinen peite, preeria oli avara ja luminen, ja ajattelin paljon
kaikenlaista siinä hevosen selässä. Sinua ja pikkukaveria, perhettäni - ja päätin lähteä farmilta. Minun on täällä hyvä olla, ja tulen kaipaamaan Gallin ystävyyttä, mutta tahdon seikkailla vielä vähän. En ajatellut jäädä näinkään pitkäksi ajaksi yhteen paikkaan.
Länteen en enää suuntaa, vaan vähitellen takaisin kohti itää. Haluan niin mielelläni nähdä vielä monta muutakin paikkaa Yhdysvalloissa - ja voisin vielä ennen kotiinpaluuta piipahtaa Kanadan puolella, se kiinnostaisi minua.
Älä siis pelästy, vaikka et kuule minusta vähään aikaan. En välttämättä pysty lähettämään kirjeitä ennen kuin määränpäässä. Etkä sinä vähästä hermostukaan, sen tiedän. Moni tyttö alkaisi huutaa hysteerisenä, jos joutuisi vietämään joulunsa isossa talossa kahdestaan vanhan naisen kanssa.
Olkoon uusi vuosi sinulle parempi kuin edellinen!
Duncan

Luin kirjeen, ensin hymähdin Emman puheille cowboysta, ja sitten sydäntäni vähän pisteli. Duncan on niin täynnä seikkailunhalua, hänellä tuntuu olevan niin hauskaa!"

Helmikuun 1. päivänä
"Olen alkanut kirjoittaa jatkoa Liljalaakson Joannaan. Kustantaja pyysi sitä, ja minä tarvitsen täytettä pitkiin iltoihini. On hauska kirjoittaa romaania, loppujen lopuksi - kun otan Joannan esiin, tapaan tutun, rakkaan ystävän.

Annie toivoo, ettei joudu kirjaan."

Helmikuun 10. päivänä
"Minä olen kyllä aina uskonut johdatukseen, mutta tämä menee jo vähän liian pitkälle!

Eilen raahasin Madeleinen kanssani teatteriin. Höän pani vastaan, mutta lähti kuitenkin, koska 'sinä olet kerran niin tyhmä ettet ymmärrä sanaa ei'.

Väliajalla tapasimme Nannyn ja Tedin. Ja sitten Jerrykin ilmestyi paikalle - Emma Woodin kanssa.

Sivistyneinä ihmisinä Jerry ja minä vaihdoimme muutamia lauseita. Emma keikisteli ja veikisteli ja oli kovasti tyytyväinen itseensä, kunnes huomasi saman minkä minäkin.

Jerry kyllä puhui minulle, mutta tuijotti Madeleinea.

En maininnut asiasta Madeleinelle, vaikka tämä oli näytelmän jälkeen kovin vaisu.

Kun tänään astuin Lime Housen ovesta tähtikirkkaaseen pakkasilmaan, kaksi hahmoa oli ylittämässä katua. Jerry ja Madeleine.

Järkytyin niin, että istuin jääkylmille portaille. Vai niin! Jerry ei tosiaankaan kauan huokaillult. Ja Madeleine - 'aatteenpettäjä' siis hänkin!"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti