torstai 4. syyskuuta 2008

37. luku: Kurpitsaa syysyössä

-Sinä olet vähän hullu, Annie sanoi. -Isoäiti juo koko pullollisen kamferttia kunhan kuulee tästä.

Betty hymähti. Hän ymmärsi kyllä, miksi Annie oli hapan - tämä oli raahattu kesken Napierin kirjeen lukemisen Bettyn huoneeseen kuulemaan, että sisar oli tutustunut kuuluisaan suffragettiin.

-Ja neiti Jameson kiipii seinille, Annie jatkoi. -Saanko ottaa karamellin?

-Ota vain. Betty työnsi pöydällä olevaa kulhoa lähemmäs. -Mutta Madeleine on oikein mukava. Jo tuo, että hän vain tuli ja kysyi nimeäni, oli hauskaa.

-Shinä olet pääshtäshi vialla, Annie sammalsi kolakaramelli toisessa poskessa. -Vaikka ainahan shinä olet harrashtanut omituishten ihmishten sheuraa.

-Esimerkiksi sinun, Betty irvisti. -Ala painua lukemaan sitä kirjettäsi.

Varmuuden vuoksi Betty ei kuitenkaan kertonut uudesta tuttavuudestaan Isoäidille. Annie saattoi olla oikeassa tämän järkytyksen suhteen.

Eräänä iltana Betty oli Madeleine Fraserin pienessä yhden huoneen asunnossa laitakaupungilla keittämässä kurpitsaa. Madeleine oli kotoisin rajaseudulta, jossa hänen vanhemmillaan oli maatila, ja nyt rouva Fraser oli lähettänyt kaupunkiin kaksi isoa kurpitsaa.

-Sinä olet näppärä kokki ollaksesi suffragetti, Betty huomautti, kun Madeleine sekoitti sakenevaa kullanväristä sosetta.

-Suffragetinkin täytyy syödä. Anna tuo sokeri - kiitos. Mutta silti en suostunut kirjoittamaan reseptejä Nykyajan naiseen.

Betty nauroi. Madeleine työskenteli rohkeista otteistaan tunnetun Nykyajan naisen toimittajana ja oli kuulu purevista artikkeleistaan.

-Olivatko oppilaasi kilttejä tänään? Madeleine sitten kysyi.

-Kohtalaisen. Tosin eräällä junioreista on tänään syntymäpäiväkutsut, minkä rinnalla sellainen pikkuseikka kuin läksyjenluku ymmärrettävästi unohtuu. Bettyn kasvoilla vilahti haikeus, kun hän muisti omaa kouluaikaansa.

-Luonnollisesti. Onkohan tölkkejä nyt tarpeeksi? Sinä otat tuon ison mukaasi kun lähdet.

-En minä...

-Lopeta tuo naisellinen kursailu! Tietysti saat sen. Madeleine kaivoi laatikosta ison liemikauhan. -Nyt minä alan lapioida.

Tuntia myöhemmin Betty kulki kotiinpäin viileässä syystuulessa iso tölkki kultaista sosetta verkkokassissaan. Toivottavasti Peggy ei kyselisi sen alkuperää, vaan paistaisi mukisematta ison piiraan.

Matka laitakaupungilta Charlotte Squarelle oli pitkä ja tölkki painoi. Niinpä Betty ilahtui kuullessaan viereltään tutun äänen:

-Voinko auttaa, Bet?

-Jerry! Totisesti, voit kantaa kurpitsan, ellei se käy liiaksi miehiselle arvollesi.

-Kurpitsan? Mistä sinä sellaista sait? Jerry otti kassin.

-Eräältä ystävältäni. Betty tiesi, mitä mieltä Jerry oli naisasiasta, eikä aikonut mainita Madeleinen nimeä. -Mistä sinä tulet?

-Olin vain kävelemässä, koulussa oli vähän rankkaa tänään. Jerry oli hetken vaiti, sitten hän kysäisi kuin ohimennen: -Onko Flemingistä kuulunut mitään?

-Sain eilen kirjeen. Hän on edelleen töissä farmilla.

-Luultavasti hän jääkin sinne - nai jonkun lihavan kveekaritytön ja saa tusinan tenavia.

-Jerry!

-Mitä nyt?

-Tuo ei ollut kauniisti sanottu.

-Miten niin ei? Onhan sinullakin yhdeksän sisarusta.

-Se, että hän...

-Vai tuo kveekarityttökö? Jerry tarttui äkkiä Bettyn käteen. -Olisitko pahoillasi?

-Tietysti - en minä tahdo menettää hyvää ystävääni Amerikalle.

-Entä kveekaritytölle?

-Lopeta nyt jo, tyhmyri! Betty tunsi suuttuvansa.

Jerry vaikeni, ja he kulkivat eteenpäin kumpikin omissa mietteissään. Bettystä oli kuitenkin hauskaa, että Jerry oli siinä; tämän vaalea tukka kiilsi hatunlierin alla katulyhtyjen valossa, ja vaikka Madeleine vaati naista selviämään yksin kaikesta, Betty kulki myöhään illalla mieluiten turvallisessa miesseurassa.

-Minä pidän muuten aivan kauheasti kurpitsapiirakasta, Jerry sanoi Brodien ovella ja näytti niin läpinäkyvän vihjailevalta, että Betty purskahti nauruun.

-Jos Peggy leipoo semmoisen, kutsun sinut huomenna teelle, hän lupasi. -Hyvää yötä ja kiitos avusta.

-Hyvää yötä. Jerry puristi lujasti Bettyn kättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti