keskiviikko 3. syyskuuta 2008

36. luku: Suffragetti

Oli kirkas lokakuun iltapäivä, kun Betty kulki kohti Charlotte Squarea. Hän oli käynyt ostamassa syntymäpäivälahjan Annielle ja kaunista kirjepaperia kirjoittaakseen Ruthille Claymuiriin ja mietti nyt, miten kuluttaisi lopun iltapäivän. Kaupungissa oli harmillista se, että kaikki maksoi - jos kotona lähti Keijulehtoon tai meni Bairdin kauppaan tapaamaan tuttuja, ei kukaan ollut vaatimassa rahaa.

Oikaistessaan Grassmarketilta erään kujan kautta kohti Princes Streetin puistoa hän näki, että eräs ovi oli auki ja seinään niitattu juliste. Betty pysähtyi lukemaan.

Madeleine Fraser puhuu naisten oikeuksista
tänään kello 3 i.p.
Vapaa pääsy.

Betty empi hetkisen, sitten hän astui sisään. Kello oli vähän vaille kolme, ja ilmeisesti kyseessä oli sama Madeleine Fraser, josta Isoäiti oli lukenut sanomalehdestä. Tämä oli kahlinnut itsensä Holyroodin porttiin juuri, kun kuninkaan oli ollut määrä saapua palatsiin, ja vaatinut suureen ääneen naisten äänioikeutta vartiomiesten sahatessa häntä irti. Lopuksi hänet oli pantu putkaan yöksi.

Isoäiti oli paheksunut tapahtumaa, sillä hänestä se osoitti huonoa makua. -Vaikka kyllä minä mielelläni äänestäisin, hän oli lopulta huokaissut.

Ovi vei kapeaan rappuun, jonka yläpäästä kajasti valoa. Betty epäröi vieläkin, mutta nousi sitten portaat ylös. Niiden päässä aukeni sali, joka oli lähes täynnä. Monilla tehtaissa ja konttoreissa työskentelevillä naisilla oli juuri päivällistunti, ja vain aivan eturivissä oli muutama vapaa tuoli. Betty katsoi parhaaksi istua yhdelle niistä, vaikka häntä nolottikin - tämähän näytti siltä, kuin hän olisi ollut hyvinkin innokas suffragetti. Toisaalta seisominen salin takaosassa olisi herättänyt vielä enemmän huomiota.

Viereisellä tuolilla istui nuori nainen, jolla oli melkein miesmäisesti leikattu tumman siirapin värinen tukka ja - niin, totisesti - housuhame. Hän hymyili ja nyökkäsi Bettylle ystävällisesti, kun muuan toinen nainen, ilmeisesti tilaisuuden puheenjohtaja, nousi puhujakorokkeelle ja toivotti yleisön tervetulleeksi.

-Tänään meille puhuu Madeleine Fraser, jonka te kaikki varmaankin tunnette, hän sanoi, ja Bettyn vieressä istunut tyttö nousi ja meni korokkeelle. Tyttöstä hän tosiaan muistutti: vartalo oli hentoinen ja kasvot hienopiirteiset kuin nukella.

-Rakkaat sisaret, hän aloitti, -on ilo nähdä teidät näin runsaslukuisina koolla, sillä suurissa joukoissa on voimaa.

Sitten hän kertoi tuosta Holyroodin-seikkailustaan, kuvasi vartiomiesten raakuutta ja niitä hävyttömyyksiä, joita oli saanut kuulla. Hän kertoi, että edellisenä vuonna olivat Suomen suuriruhtinaskunnan naiset saaneet äänioikeuden maansa vaaleissa ja siten osittain jo saavuttaneet sen tasa-arvoisuuden, joka naiselle luomisen aamuna valmistettiin; hän kuvaili työnantajien nurjaa suhtautumista naispuolisiin palkkalaisiin, ja salista kuuluva myöntelevä mutina kertoi yleisön olevan samaa mieltä.

-Teidän palkkanne eivät ole läheskään samat kuin miesten! hän huusi. -Teitä määräävät miehet - ellei aviomies, niin veli tai isä! Alistutteko te siihen? Annatteko edelleen polkea itseänne kuten miehet ovat vuosisatoja naisia polkeneet - tyydyttekö synnyttämään lapsia ja hoitamaan kotia, kun miehet piirtävät nimensä historiaan, tieteeseen ja taiteeseen?

Betty muisti kouluunpääsyn puolesta käymänsä taistelun ja neiti Jamesonin opastukset siitä, miten "kunnon vaimo" käyttäytyi, ja hymähti.

Madeleine Fraser puhui oikein hyvin. Tosin joissakin kohdin hän meni Bettystä liian pitkälle - tuskin olisi mahdollista, että mies jäisi koskaan kotiin hoitamaan perheen lapsia naisen luodessa uraa - mutta muuten nuori suffragetti vaikutti hyvin tervejärkiseltä. Kun hän lopetti, salissa kajahtivat suosinosoitukset, ja sitten naiset alkoivat nousta ja lähteä.

Betty oli jo puolivälissä portaita, kun joku huusi:

-Odottakaa!

Madeleine Fraser lähes liukui kaidetta pitkin hänen luokseen.

-En ole nähnyt teitä täällä aiemmin, hän sanoi tuttavallisesti. -Ettekä näytä tehtaantytöltä.

Betty nauroi ja kertoi olevansa opettajatar.

-Opettajatar? Mainiota! Missä opetatte? Tyttökoulussa?

Neiti Fraserin ääni kuvasti niin suurta inhoa, että Betty kiiruhti selittämään ottaneensa paikan voidakseen olla lähellä Edinburghissa asuvia ystäviään.

-Mistä sitten olette kotoisin? Niin, Ylämaalta tulee järkeviä ihmisiä. Madeleine Fraser painoi päähänsä ison huopahatun. -Ellei teillä ole mitään sitä vastaan, kulkisin mielelläni vähän aikaa kanssanne. Mikä on nimenne?

-Bet... Beatrice Stewart.

-Stewart? Oletteko te kirjoittanut Liljalaakson Joannan?

-Tunnustan, Betty naurahti.

-Loistavaa! Madeleine Fraser taputti käsiään. -Te olette siis suffragetti!

-En todellakaan.

-Ettekö? Hyvänen aika, sellaisen käsityksen sain kirjastanne.

-Kirjastani? He olivat tulleet ulos, ja Betty pysähtyi keskelle kujaa.

-Monet Joannan mielipiteet kertovat selvästi kannastanne. Älkää nyt kauhistuko, ehkeivät muut lukijat ole sitä huomanneet. Beatrice? Yhtä pitkä ja kammottavan naisellinen nimi kuin Madeleine.

-Ettekö te tahdo olla naisellinen? Betty kysyi.

-En, niin kauan kuin sillä käsitetään vain miesten miellyttämistä. Miksi teillä on tuo sininen hattu?

-Koska se pukee minua ja sopii takkini väriin. Keskustelu alkoi huvittaa Bettyä.

-Oletteko varma, ettette käytä sitä, koska sulhasenne pitää siitä?

-Ei minulla ole sulhasta.

-Mutta sitten kun on ja menette naimisiin, aiotteko luopua opettajantyöstä?

-Ilman muuta.

-Siinä sen nyt näette! Neiti Fraserin ääni oli nuhteleva. -Miehenne ei tietystikään tahtoisi vaimonsa ansaitsevan ja olevan itsenäinen!

-Luopuisin opettamisesta, koska tahtoisin omistautua täysin kodilleni ja lapsilleni.

-Miksi?

-Koska omalla äidilläni on aina ollut aikaa kymmenelle lapselleen, ja tahdon tulla hänen kaltaisekseen.

-Kymmenen lasta! Tyypillistä miehille. Kesken kaiken, saanhan kutsua teitä etunimeltä?

-Kutsukaa mieluummin Bettyksi, niin kuin kaikki tuttavani, nimen omistaja ehdotti. Uuden tuttavan reipas tungettelevaisuus tuntui virkistävältä.

-Betty? Se kuuluu jo paremmalta. Uskotko, että meistä voi tulla oikein hyvät ystävät, Betty. Sinä olet hauska tyttö.

-Kiitoksia - Madeleine. Eikö siitä ole olemassa hellittelymuotoa?

Madeleine puisti surullisena päätään.

-Se on kiero nimi - joskus tahtoisin kirjoittaa sen Maddening, raivostuttava, ihan huvikseni.

Betty nauroi.

-Niin, kyllä meistä tulee ystävät - meillä on yhtä kiero huumorintaju!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti