tiistai 2. syyskuuta 2008

35. luku: Takaisin Edinburghiin

Brodiella syyskuun 1. päivänä
"Haa, ensimmäinen päivä on ohi! Se on jo puoli voittoa.

Eilen menimme Annien kanssa Tiedon kunnaille ilmoittautumaan molemmat. Minua melkein itketti, niin tuttua kaikki oli - putoamaisillaan olevaa vaakunaa myöten. Mutta tytöt olivat vieraita, vaikka he kokoontuivatkin Annien ympärille ihastelemaan kihlasormusta ja kuiskimaan ja hihittämään. Minuun he loivat lähinnä uteliaita katseita.

Järkytin neiti Jamesonin heti ilmoittamalla, etten aio asua koululla.

-Mutta kaikille opettajattarille on varattu täältä asunto, neiti läähätti, ja näytti siltä kuin olisi tahtonut jatkaa: -Beatrice, tästä seuraa muistutus!

-Rouva Margaret Brodie on kutsunut minut ja sisareni luokseen asumaan, sanoin ja siunasin Isoäitiä mielessäni. Tiedän kyllä, että asuminen koululla on samaa kuin asuminen luostarissa, eikä minusta ole nunnaksi.

Rouva Margaret Brodien nimi vaikutti sen verran, etten saanut potkuja vaan lukujärjestykseni. Pidän kaikki koulun uskontotunnit, mutta niistä ei pitkää työpäivää muodostu, joten ilmoittauduin vapaaehtoiseksi sijaiseksi kaikkiin muihin aineisiin. Annie kadehtii helppoja päiviäni, ja kiusoittelin häntä 'laiskottelullani' koko illan.

Isoäiti säteili saadessaan 'kaksi raikasta ylämaalaistyttöstä' luokseen, ja on ollut oikein pahoillaan, kun ei viime vuonna ehtinyt tarjota Annielle asuntoa ennen kuin tämä oli jo asettunut Ruususen linnaan. Minä sain oman huoneeni, Annie Rosien entisen kammion, josta tämä tosin on vienyt verhot ja harsot. Illalla keitimme nekkuja Peggyn kanssa ja Isoäiti istui keittiössä sivupenkillä kuin piikatyttö ja sanoi vain 'hengittävänsä meidän nuoruuttamme'. On suloista olla täällä taas!

Tänä aamuna heti rukousten jälkeen pidin ensimmäisen tuntini. Tytöt olivat oikein kilttejä, varsinkin sen jälkeen, kun olin esitellyt itseni; palatessani lounaalta näin, että Liljalaakson Joannaa tutkittiin ahkerasti vaahteran alla ja koetin muistella, mitä olinkaan Tiedon kunnaista kirjoittanut.

Iltapäivällä minulla oli vapaata, ja niin vain kuljin ympäri tätä rakasta kaupunkia. Kävin Welsheillä, ja Nanny halasi minut melkein hengiltä. Hänen ruskea lyhyt tukkansa loisti ja lensi, ja sitten Jessie ryntäsi paikalle ja juorusimme kauan ja hartaasti.

Jerryn tapasin Brodien oven luona. Juttelimme hetken - hän sai lukunsa keväällä loppuun ja on nyt työssä poikakoulun laskennonopettajana, joten meillä on yhteisiä murheita. Jerry on hauskempi kuin muistinkaan.

Flemingeille en uskaltautunut, vaan hain uuden päiväkirjan eräästä likaisesta pikku putiikista. Olen raukka, mutta en tiedä miten selittäisin Chrissylle syyt ja vaikuttimet.

Taidan lopettaa, lupasin lähteä Jerryn kanssa kävelemään."

Syyskuun 7. päivänä
"On hauska päästä kurkistamaan opettajien puolelle Tiedon kunnailla. Fiona-sisäkön kanssa olemme jo oikein hyvät ystävät, ja tiedän neiti Jamesonin rakastavan seljankukkateetä ja neiti Marshallin syövän uskomattomat määrät piparminttumakeisia - kun hän astuu huoneeseen, tuoksuu siltä kuin apteekki vyöryisi sisään.

Tänään rohkaisin mieleni ja astuin Flemingin Kirjakaupan kynnyksen yli. Tosin polveni valahtivat veteliksi, kun näin Liljalaakson Joannan näyteikkunassa. Mutta herra Fleming oli kuin itse aurinko, ja Chrissy veti minut sivuun ja toivoi, että me voisimme edelleen olla ystäviä.

On hullunkurista opettaa Annieta, varsinkin kun hän (todennäköisesti tahallaan) viittaa aina vasemmalla kädellään niin, että sormus välkkyy. Silloin muistan, ettei minulla ole miehestä hajuakaan, ja sekoan sanoissani. Mutta senioriluokan tytöt ovat herttaisia, meistä on tullut oikein ystäviä. Viisi heistä aikoo seminaariin!"

Syyskuun 15. päivänä
"Emma Wood ja minä törmäsimme tänään yhteen leipäkaupassa - kirjaimellisesti, minun leipäni putosivat. Ällistyin, sillä luulin hänen häipyneen Edinburghista aika päiviä, mutta käymämme viileähkön keskustelun aikana selvisi, että rakas Emma opettaa poikakoulussa. Hänkin! Ja jos Emma yritti hurmata Duncanin kaksi vuotta sitten, hän varmaankin kokeilee nyt temppujaan Jerry-parkaan. Taivas meitä varjelkoon!"

Syyskuun 20. päivänä
"Olen alkanut opettaa tas Miriam-tyttöstä, vieläpä kolmasti viikossa. Kun menin Lime Houseen ensimmäisen kerran viime keskiviikkona, ällistyin. Emme ole tavanneet vuoteen - mikä suunnaton muutos tuossa tytössä on tapahtunut! Hänhän täyttää kohta 14 vuotta ja on niin kaunis, että henkeäni salpasi. Tumma, kiiltävä, kihara tukka ryöppysi niskaan, lapsellinen pyöreys on kadonnut kasvoista, koko olemuksesta on tullut jotenkin kypsempi. Lisäksi Miriam-tyttönen on hylännyt divaaninsa ja istuskelee pyörätuolissa, jonka on saanut 13-vuotislahjaksi isoäidiltään. Ja ainakin hän rehellisin silmin väitti, ettei selkää särje edes iltaisin!

Mutta yhtä herttaisen avoin tuo kullanmuru on yhä, vaikka isoissa ruskeissa silmissä onkin jo miettiväinen ilme. Hän iloitsi Annien kihlauksesta ja tahtoi tietää Lillianista kaiken, vaikkei ole Johnia koskaan nähnytkään. Ja ehdimme me opiskellakin!"

Syyskuun 24. päivänä
"Tulimme juuri Annien kanssa Miriam-tyttösen syntymäpäiviltä. Meillä oli oikein hauskaa, söimme ja juttelimme ja lauloimme - Miriamilla on heleä ääni, ja Annie säesti harmonilla, joka oli siirretty tämän huoneeseen.

Sain tänään kirjeen Duncanilta. Hän on tutustunut naapuritilan renkiin, joka on puoleksi intiaani.

Et ehkä ymmärrä, Sappho, millainen merkitys rodulla on tässä maassa, jonka pitäisi kuitenkin olla kansojen sulatusuuni ja vapaa kaikille, hän kirjoitti. Niin se ei ole, vaan valitettavasti rotu määrää pitkälle ihmisen tulevaisuuden, vaikka orjuus onkin aikoja lakkautettu.

Gallin äiti on sioux, ja hän on saanut nimensä kuuluisan päällikön mukaan. Hän kertoi olevansa hyvin tyytyväinen siihen, että on saanut työpaikan valkoisen farmarin luota, silllä se ei ole ollenkaan itsestään selvää.

Meistä tuli ystävät heti, kun Gall kuuli minun puhuvan ja kysyi, olenko skotti. Sisällissodan aikana oli muuan skottilääkäri pelastanut hänen esi-isänsä hengen, kun tämä oli sairastunut keltatautiin, ja sen vuoksi hänen perheensä tulee aina pitämään kansaamme verisukulaisinaan.

Gall on viisas monella tapaa, ja puhuu kansansa kohtalosta kiihkoilematta. Hän lupasi opettaa minut ratsastamaan ja hallitsemaan mustangia, sillä sitä ei kaupunkilaispoikaparka osaa. Ja jonakin sunnuntaina hän vie minut tapaamaan heimolaisiaan.


Tuo on juuri Duncanin tapaista, ystävystyä intiaanin kanssa. Välillä kadehdin kaikkea sitä, mitä hän kokee."

Syyskuun 28. päivänä
"Autoimme Isoäitiä tänään valamaan kynttilöitä. Se on hauskaa puuhaa, ja samalla on hyvä vaihtaa kuulumisia. Kerroin Duncanin intiaaniystävästäkin. Isoäiti on mainio kuuntelija: hän kauhistuu aina oikeassa kohdin ja osaa tehdä järkeviä kysymyksiä.

-Kyllä hän vielä menee naimisiin jonkun intiaanitytön kanssa, Annie vakuutti. -Tahtoisinpa nähdä, millaisia lapsia he saavat!

-Kultaseni, tuo ei ollut sopivaa - ei etenkään papin morsiamelta, Isoäiti nuhteli lempeästi."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti