keskiviikko 6. elokuuta 2008

8. luku: Lastenhoitoa

-Mikti joulupukki lentää?

Pikku Meggie istui Bettyn sylissä uusi rusetti kiharaisessa tukassaan ja vastausta vaativa ilme kasvoillaan.

-Rakas ystävä, hän ei ehtisi käydä jokaisen lapsen luona, ellei lentäisi. Betty hymyili.

-Mikti hän käy laptien luona?

-Koska hän pitää heistä. Mutta tiedätkö sinä, miksi joulua vietetään?

-Jeetut-lapti tyntyi, tietytti. Meggie vilkaisi tätiään kuin saadakseen selville, esittikö tämä tuollaisen tyhmän kysymyksen tosissaan.

-Et saa kiusata Betty-tätiä nyt. Tule tänne, sovitan uutta mekkoasi. Flora nosti ylös ompelukoneen paininjalan.

Meggie liu'utti itsensä lattialle ja juoksi äitinsä luo. Kun Jamie perheineen oli tehnyt lähtöä Glasgow'sta Glen Longiin, oli huomattu Meggien kasvaneen ulos parhaasta mekostaan. Niinpä Flora oli ostanut kankaan ja ompeli sen nyt Kuusikukkulalla.

-Miten Jamie pärjää? Betty kysyi, kun Flora kiinnitti puvun nuppineuloilla Meggien ylle ja koetti saada tämän pysymään paikallaan niin kauan, että voisi mitata helman ja hihojen pituuden.

-Voi, meillä menee oikein hyvin, vaikka tietysti ikävöimmekin tänne. Koivutupaa minun on erityisen ikävä, ehdimmehän asua siellä kolme vuotta. Glasgow on niin - niin - niin kauhean kolkko. Flora käänsi helman ja otti pois nuppineulat nappien paikalta. -Mutta Jamie on tyytyväinen, ja hänestä tunnutaan pitävän kovasti.

-Sittenhän kaikki on hyvin. Milloin menette käymään vanhempiesi luona?

-Tänä iltana kai. Äiti on niin pahoillaan, kun heillä ei ole tilaa majoittaa meitä. Kuule, voisitko sinä tai joku muu katsoa Meggietä illalla? Hänen pitäisi saada nukkua pitkä yö nyt, kun hänellä on tuo ilkeä nuha, ja jouluna nukkuma-ajat ovat kuitenkin epäsäännölliset. Äiti ja isä tulevat hakemaan meitä, niin että he ehtivät nähdä Meggien kuitenkin, ja jouluna ollaan joka tapauksessa yhdessä.

-Katson häntä mielelläni, ellei Rosella ole aikaa. Rose, mitä sinä teet illalla? huusi Betty sisarelleen, joka juuri nousi rappuja ylähalliin.

-En mitään erikoista, Charlie kutsuttiin synnytykseen yhdelle vuoristotiloista, ja siellä saattaa mennä hyvinkin myöhään. Entä sitten?

Betty selvitti tilanteen ja Rose lupasi kyllä auttaa vahtimaan Meggietä, joka istui lattialla huovan päällä ja riepotti nukkeaan hiuksista niiskuttaen samalla tarmokkaasti.

-No, millaista on olla kihloissa? Flora kysyi hymyillen.

-Voi! Rose huokasi ja punastui. -Olen niin onnellinen että melkein pelkään. Charlie on ihan liian hyvä minulle.

-Älä höpsi, Betty sanoi ja puristi sisarensa kättä. -Mutta on kaameaa ajatella, että menetän sinut pääsiäisenä.

-Et sinä koskaan menetä minua. Muutimmepa miten kauas tahansa, sydämeni on kuitenkin aina täällä. On outoa ajatella, että Kuusikukkula tyhjenee vähitellen.

-Äitinne suree sitä jo nyt, Flora naurahti ompelukoneen surinan keskeltä. -Hän katselee Elizaakin jo kaihoisasti.

-Äiti parka. Mutta miten sinä voit? Milloin on suuri päivä?

-Helmikuun puolivälissä. Jännitän eniten sitä, miten Meggie asiaan suhtautuu.

-Ei kai tämä kullanmuru osaa olla mustasukkainen! Rose kaappasi veljentyttären syliinsä ja suukotti tämän nuhaisia kasvoja.

-Hän osaa mitä vain, Flora ennusti synkästi. -Kas niin, nyt vain napit ja napinlävet, ja hänellä on uusi mekko joulupäiväksi. Ja sinä, pikku neiti, tulet päiväunille minun kanssani.

-Ei! kiljaisi Meggie, mutta huuto keskeytyi hautotukseen. Vastahakoisesti hän tarttui äitinsä käteen ja tassutti tämän vierellä Jamien vanhaan huoneeseen, johon vieraat oli majoitettu.

Illalla Davidsonit tulivat hakemaan Jamiea ja Floraa. Äidillä oli Naisyhdistyksen kokous ja isä lähti Bairdille hänen mukanaan. John ja Davy pelasivat shakkia kirjastossa imoittaen ampuvansa jokaisen, joka häiritsisi heitä. Annie oli käpertynyt Jennyn huoneen sohvaan lukemaan Dickensin Joululaulun kuvitettua laitosta. Pikkutytöt nukkuivat, ja Jenny opetti keittiössä Jennielle vaikeaa kirjontamallia. Koko talo oli hyvin hiljainen.

Meggie oli viihtynyt hyvin Bettyn ja Rosen huostassa. Hän oli juonut kiltisti maitonsa ja syönyt voileipänsä, antanut pestä itsensä ja keimaillut hetken hallin ison peilin edessä yöpuvussaan. Sitten hän oli kömpinyt peiton alle.

Samassa tyttö huomasi, että hauskuus oli lopussa. Rukous oli luettu, satu kerrottu ja tädit nousivat lähteäkseen huoneesta.

Korviavihlova parkaisu vavisutti koko taloa. Davy syöksyi kirjastosta alahalliin karjumaan sisarilleen, ja vanha Effie, joka oli juuri oikaissut vuoteelleen lepuuttaakseen kivistävää selkäänsä, pelästyi niin että joutui ottamaan kamferitippoja.

-Varjelkoon, rakkaani, et saa huutaa noin! Betty kiiruhti syleilemään lasta, joka painoi nyyhkyttävät, märät kasvonsa tädin puseronrintamukseen. -Toki me istumme tässä, kunnes nukahdat.

-Tämä on lasten hemmottelua, Rose puuskahti tunnin kuluttua, kun Meggie virnisteli heille iloisesti eikä osoittanut minkäänlaista merkkiä väsymyksestä. -Hän ei nuku satuihin, loruihin eikä lauluihin. Mitä kummaa me teemme?

-Taivas tietää. Betty niisti Meggien nenän viidennen kerran. -Nukuhan nyt.

-Hihi! sanoi Meggie.

-Lapsi kulta, sinun äitisi nylkee meidät, jos olet huomenna väsynyt ja kiukkuinen, Rose huokasi uupuneesti.

Meggie työnsi nukkensa lattialle ja nousi istumaan vuoteessa.

-Nälkä! hän ilmoitti kirkkaalla äänellä.

-Ei, kello on jo yhdeksän. Nuku nyt. Betty painoi lapsen makuulle, mutta tämä pompahti pystyyn kuin keila ja kiljaisi:

-Nälkä-ä-ä!

-Ei kai yhdestä keksistä ole vahinkoa, Rose arveli ja nousi. -Minä haen.

Meggie nauraa kihersi. Saatuaan keksin hän mussutti sitä niin kauan ja hartaasti, että kello ehti lyödä neljänneksen yli yhdeksän. Nuoltuaan viimeisetkin muruset sormistaan hän mietti hetken ja keksi:

-Jano!

-Ei. Bettyn ääni oli tuima. -Olit jo astialla.

Meggien kasvot vääntyivät ja ensimmäinen kyynel juoksi pyöreän posken yli.

-Olkoon! Betty juoksi hakemaan oman vesikarahvinsa.

-Ei. Mehua. Meggie työnsi vesilasin pois.

-Vai vielä mehua! Tämän juot, jos janottaa, ja sitten alat nukkua.

Meggie pani päänsä kallelleen ja kujersi:

-Mehua, täti, mehua!

-Kai hänen täytyy sitä saada. Nukutko kiltisti, jos tuon mehua? Rose kysyi.

-Juu! Meggien sinisilmät säteilivät.

-Otetaan hänet mukaan. Ehkä hän sitten lopulta väsyy, Betty ehdotti ja kaappasi tytön kainaloonsa.

He laskeutuivat alakertaan, Rose meni hakemaan mehua ja Betty leikitti Meggietä ruokasalissa, kun kuistilta kuului askeleita ja sitten koputus.

-Jamie ja Flora varmaan, eikä Meggie ole nukkunut silmällistäkään! välähti Bettyn mielessä. Hän laski tytön nopeasti lattialle ja kiiruhti avaamaan.

Sisään pelmahti kylmää talvi-ilmaa ja sitten kolme hahmoa, jotka oli kääritty niin huolellisesti huiveihin ja shaaleihin, ettei Betty olisi tuntenut heitä lainkaan, ellei Jim-eno olisi alkanut pyydellä anteeksi heidän myöhäistä saapumisajankohtaansa.

-Niin, ajattelimme, että Cathyllä on kuitenkin kaikki valmiina... Olisimme tulleet päiväjunalla, ellei Jimillä olisi ollut niin paljon työtä, selvitti Marian-täti ja kuori pois uloimman vaatekerroksen. -Siellä on kylmä kuin kellarissa, onneksi saimme asemalta heti ajurin. Colin, älä pudota lunta matolle.

-Minne minä sen sitten pudotan? kysyi Colin-serkku ja vilkaisi lumisia kenkiään.

-Älä ole nenäkäs. Missä vanhempasi ovat, Betty?

-Ä-äiti on Naisyhdistyksen kokouksessa, ja isä lähti hänen mukaansa tapaamaan kauppias Bairdia, änkytti Betty, joka alkoi vasta nyt tointua yllätyksestä. Luojan kiitos vierashuone oli kunnossa! -Käykää toki peremmälle. Hän huomasi Meggien ilmestyneen ovelle, mutta oli liian kiireinen vieraiden hattujen ja käsineiden kanssa kiinnittääkseen tähän huomiota, ennen kuin kuului hiljainen "Oi!"

-Varjelkoon, puuskahti Marian-täti.

Betty pyörähti ympäri. Meggie seisoi keskellä sievää pientä lätäkköä ja näytti vähän hämmästyneeltä.

Colin purskahti nauramaan ja Jim-eno olisi kai seurannut esimerkkiä, ellei olisi nähnyt järkyttynyttä ilmettä vaimonsa kasvoilla.

-Onko tämä Jamesin lapsi? Marian-täti kysyi, aivan kuin olisi epäillyt Meggien perineen huonoja piirteitä isältään.

Samassa Rose kiiruhti keittiöstä mehulaseineen, mutta oli vähällä pudottaa sen nähdessään Meggien ja vieraat.

-Haen rätin, järjestä sinä heille jotakin suuhunpantavaa, suhahti Betty sisarellaan ja juoksi siivouskomeroon. Mutta hän ei suinkaan kiiruhtanut takaisin, vaan istui kumollaan olevalle pesusangolle ja nauroi niin että kylkiä kivisti.

Hetken kuluttua Rose pisti päänsä sisään.

-Bet Stewart, ryhdistäydy! hän sähähti. -Meggie on kylmissään ja alkaa kohta huutaa, matto on pian pilalla, vieraat alkavat juoda teetä ja Jamie ja Flora voivat palata milloin vain!

-Ajattele, Betty hihitti, -että ensi vuonna tähän aikaa sinullakin voi olla jo lapsi!

-Ole vaiti. Rose sieppasi naulasta rievun. -Etsi Meggielle puhdas yöpaita.

-Et sinä voi olla noin vakavissasi, Betty tirskahteli. -Kuule... Oivoivoi!

He seisoivat eteisessä ja tuijottivat pieniä märkiä jalanjälkiä, jotka johtivat lätäköstä saliin, suuren maton poikki ja suoraan makeisvadille. Jalkojen omistaja istui märässä yöpaidassaan pöydän alla ja tunki molemmin käsin suklaata suuhunsa.

Sisarukset vilkaisivat toisiinsa, sitten kumpikin räjähti nauramaan. John, joka oli aivan tietämätön viimeisen puolen tunnin tapahtumista, pisti päänsä kirjaston ovesta kysyen ivallisesti, eivätkö he ystävällisesti voisi jättää taloa hajottamatta.

Kun Jamie ja Flora palasivat, Meggie oli nukkunut viisi minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti