lauantai 30. elokuuta 2008

32. luku: Annie

Annieta oli seurakuntaelämä alkanut viehättää kovasti sinä kesänä. Cathy-rouva oli siitä viattoman iloinen, mutta John ja David kiusoittelivat sisartaan komealla lähetyssaarnaajalla, jota tyttö kai kohta seuraisi Afrikkaan ja päätyisi lopulta ihmissyöjäpäällikön pataan.

Eräänä torstai-iltana Betty istui hartauskokouksen jälkeen Kuusikukkulan ruokasalissa ja voiteli polveaan. Se kiukutteli vähän, sillä tyttö oli välttämättä tahtonut kävellä kirkkoon muiden mukana eikä ajaa rattaissa, vaikka oli luopunut sauvoistaan vasta pari päivää aiemmin. Muut olivat jo huoneissaan, vain Annieta ei näkynyt - hän oli jäänyt kirkkoon kokoamaan nuottejaan ja peittämään koskettimia.

Betty kiersi linimenttipullon korkin kiinni ja otti sukkansa tassuttaakseen paljain jaloin yläkertaan, kun hän näki kahden hahmon saapuvan portille. Tyttö räpytteli hetken silmiään. Hahmot olivat pastori MacPherson ja Annie.

Elokuun myöhäisilta oli kuutamoinen, ja Betty oli jo ehtinyt sammuttaa valon ruokasalista. Niinpä hän istui kuin pimeässä katsomossa seuraten valaistulla näyttämöllä esitettävää kohtausta.

Pastori näkyi puhuvan pitkään Annien käsi omassaan, ja Annie painoi toisinaan ujona päänsä. Sitten hän sanoi jotakin ja katsoi toisaalle, ja pastori suuteli hänen kättään.

Betty tuijotti ulos leuka alas loksahtaneena ja silmät suurina kuin teevadit. Vai niin. Vai niin! Tätä siis oli ollut se suunnaton innostus jumalanpalvelukseen ja pyhäkouluun! Tyttö nousi ja kiiruhti hallin läpi portaisiin niin nopeasti kuin särkevältä jalaltaan pystyi. Sisar ei saanut nähdä häntä nyt.

Seuraavana päivänä Annie oli tavattoman hyvällä tuulella. Hän hyräili alinomaa, auttoi Effietä keittiössä ja kurkisti silloin tällöin ulos. Iltapäivällä joku nousikin kylästä johtavaa tietä, ja silloin tyttö lensi hallin peilin eteen asettelemaan kiharoitaan.

-Mikä nyt on? rouva Stewart kysyi ystävällisesti. -Kas vain, pastori on tulossa. Tom! Pidä sinä seuraa hänelle, minulla on silittäminen kesken.

Tuomari, joka oli ottanut nokoset työhuoneensa sohvalla, veti haukotellen takin ylleen. Hän piti kovasti pastorista, tämä oli miellyttävä keskustelukumppani, mutta tällaisena kuumana iltapäivänä olisi jokaisen ollut paras pysytellä kotonaan.

Betty tarkkaili pastoria salaa kirjaston ovenraosta. Tämä oli hoikka ja pitkä, taipuisa ruskea tukka kiilsi auringossa kun hän riisui hattunsa - ei hän näyttänyt lainkaan Annieta viittätoista vuotta vanhemmalta. Mutta sitä hän kuitenkin oli, ja Betty huokasi vähän. Jospa hän oli kuitenkin käsittänyt väärin, jospa pastorin asia liittyi kirkon kattorahastoon tai vaikka urkujen uusimiseen.

Pastori kysyi Mhairilta, oliko tuomari tavattavissa, ja samassa Annie pyörähti kirjastoon.

-Kuule nyt, Betty aloitti ankarasti.

Annie nauroi ja lensi sisarensa kaulaan.

-Hän kosi eilen - voi, olen niin onnellinen!

Kasvattava opettajattarenilme katosi Bettyn kasvoilta.

-Pikku hupsu, hän sanoi syleillessään Annieta. -Ei isä anna sinun mennä naimisiin noin nuorena.

-Emmehän me vihille heti aiokaan. Annie istui sohvaan. -Napier on niin viisas ja hyvä, aivan liian hyvä minulle.

-Viisaampi kuin Joe?

-Voi, älä kiusaa! Heti kesän alussa, kun aloin soittaa kirkossa, en voinut ymmärtää miten en aiemmin ollut tajunnut kuinka ihmeellinen Napier on. Ja hän - hän rakastaa minua! Kyllä minä tiedän, mitä sinä aiot sanoa, mutta vaikka hän olisi satavuotias, minä rakastaisin häntä!

Betty silitti Annien poskea, jolle oli noussut innostuksen puna.

-Hän kosi kerran myös minua.

-Minä tiedän. Annie nyökäytti päätään. -Napier sanoi olevansa kiitollinen rukkasistasi, koska hän nyt oppi tuntemaan minut.

Betty hymähti. On aina vähän katkeraa kuulla kosijan - vaikkei olisi tästä välittänytkään - olevan rukkasistaan "kiitollinen".

Samassa ovi taas avautui, ja Cathy-rouva, joka oli joutunut jättämään silittämisen Mhairin huoleksi, astui sisään.

-Mitä he puhuvat, äiti? Annie kysyi innokkaana.

-Kultaseni, mikset ole kertonut mitään minulle? äiti vastasi kysymykseen kysymyksellä.

-Enhän minä voinut - olisit kuitenkin sanonut, ettei...

-...ettei se käy, täsmälleen. Sinä olet vasta lapsi.

-Täytän syksyllä kahdeksantoista! huusi Annie, ja nyt eivät kyyneleet olleet kaukana. -Betty, sano, etten minä ole lapsi!

Betty huokasi. Hän ei ollut kuvitellut joutuvansa joskus "pikku Annien" puhemieheksi.

-En minä tiedä...

-Ellet sinä auta, minä kirjoitan Duncanille, ettet välitä hänestä, ja että hän voi jäädä Amerikkaan loppuiäkseen!

-Tuo oli lapsellista, Cathy-rouva huomautti. -Me tahdomme vain parastasi, kultaseni, emmekä toivo sinun tekevän hätiköityjä päätöksiä. Vasta tämän kesänkö olet tuntenut näin?

-Ei kai kaikkien tarvitse olla rakastuneita vuosikymmeniä, ennen kuin menevät naimisiin!

-Älä nyt kiukuttele, äiti sanoi.

Samassa David pisti päänsä sisään ja ilmoitti isän tahtovan Annieta saliin. Tämä nousi kalpeana, ja Cathy-rouva sekä Duncan-vihjauksesta loukkaantunut Betty seurasivat häntä.

Napier MacPherson hymyili hellästi Annielle, ja nyrpeä ilme katosi heti tämän kasvoilta.

-Niin, tyttöseni, pastori on pyytänyt kättäsi, tuomari sanoi. -Enkä minä epäile, ettetkö saisi hänestä hyvää ja luotettavaa aviomiestä. Mutta...

Jos hän nyt sanoo jotakin ikäerosta, Annie alkaa kiljua, Bettyn mielessä välähti. Ja oman harminsa niellen hän keskeytti:

-Isä, minusta sinun pitää suostua. Annie kyllä tietää mitä tahtoo.

-Tämä asia ei nyt liity sinuun, Betty. Eikä kihlaus ole mikään koeaika. Ellet ole varma tunteistasi, Annie...

-Mutta kun minä olen!

-Niin, herra Stewart. Pastori astui eteenpäin. -Vasta pitkän harkinnan jälkeen tohdin kosia tytärtänne, ja uskon, ettei hän suostunut vain hetken mielijohteesta.

Betty otti Annien käden omaansa. Pikkusisko ei tosiaan ollut mikään kevytmielinen heitukka. Kaiken, minkä Annie teki, hän teki vasta pohdittuaan asiaa monelta kantilta. Tuskinpa sisko hutiloisi rakkaudessaankaan.

-Isä, suostu nyt. Mitä ihmisetkin muuten sanovat!

Tuomari naurahti.

-Ihmiset, niin. Mitä mieltä sinä olet, Cathy?

-Minusta meidän pitäis suostua, Cathy-rouva äkkiä ilmoitti. -Tietysti sillä ehdolla, että Annie käy ensin koulunsa loppuun ja häät pidetään vasta sen jälkeen.

-Hyvä on! Tuomari kohotti kätensä antautumisen merkiksi. -Tämä on täysi kapina, mutta sellaisessahan terve järki aina katoaakin. Eikä minulla ole oikeastaan mitään sitä vastaan, että perheeseen tulee pappi - lääkäri meillä jo on.

Kun Betty sinä iltana istui huoneensa lepotuolissa selailemassa vanhoja päiväkirjojaan, hän löysi kappaleen, jonka oli kirjoittanut kaksi vuotta aiemmin pappilassakäynnin jälkeen. "Rakas Jumala, anna hänelle joku, jota rakastaa - ja joka rakastaa."

-Olenpa iloinen, etten muistanut tätä aiemmin, Betty tuumi katsoessaan ikkunasta puutarhaan, jossa pastori ja Annie kävelivät hyvin lähellä toisiaan. -Nyt todella näin, että rukouksiin vastataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti