perjantai 29. elokuuta 2008

31. luku: Sensaatioita

Heinäkuun 20. päivänä
"Rosie lähti tänään. Ystäviä pitäisi kieltää milloinkaan lähtemästä - jäähyväiset tekevät kipeää.

Annie soittaa tänä kesänä jumalanpalveluksissa. Hän kävi tänään liturgian läpi pastorin kanssa, ja minä istuin 'esiliinana' meidän penkissämme ja kuuntelin. Annie soittaa hyvin - hän sai pikku uruista lähtemään ihastuttavia sävelkulkuja, ja minä suljin silmäni ja nautin. Mahtaako Duncan saada soittaa Amerikassa? Ja miksei hän kirjoita?"

Heinäkuun 22. päivänä
"Jospa tietäisin, miksi juuri minulle sattuu joka kesä jotakin ikävää! Ymmärrän nyt tarkalleen, miten kärsimättömäksi Davy tunsi itsensä neljä vuotta sitten.

Selitys lienee paikallaan.

Effie ja Mhairi tekivät eilen keittiössä suursiivouksen. Koska Effien koukkuinen selkä ja reumatismiset jalat asettavat tietyt rajat hänen toiminnalleen, lupasin minä tyhjentää yläkaapit ja pyyhkiä ne.

Riisuin kenkäni, etten turmelisi pöytälevyä, ja kapusin työpöydälle. Yläkaapin alahylly tyhjeni, Mhairi otti ojentamiani tavaroita vastaan ja lajitteli niitä. Sitten kurotuin ylähyllyä kohti ja nousin varpailleni saadakseni paremman otteen pyöreästä ryynipurkista. Miksi yleensä valmistetaan pyöreitä ryynipurkkeja!

Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt edes tajuta sitä. Ohuen puuvillasukan peittämä jalkani lipesi, pudotessani iskin vasemman polveni pöydänreunaan, ja sitten romahdin lattialle ryynien sataessa ylleni. Joku tuntui survaisseen veitsen polveni läpi, ja aloin itkeä yhtä paljon pelästyksestä kuin kivusta.

Effie oli saada sydänkohtauksen ja Mhairi syöksyi auttamaan minua pystyyn. Päästyäni tuolille aloin rauhoittua. Jalka kesti kevyen astumisen, vaikka minun pitikin ontua, ja niin nilkutin salin sohvalle - Effien määräyksiä on paras totella, jos aikoo saada ruokaa tässä talossa. Davy joutui jatkamaan siitä mihin jäin, mikä onkin ihan oikein, sillä hän on minua päätä pidempi.

Unohdin jalkani, koska Eliza toi nukkensa luokseni riemuissaan siitä, ettei minulla kerrankin ollut 'muuta tekemistä'. Mutta iltaa kohti jlakaa alkoi särkeä. Särky paheni pahenemistaan, kunnes en voinut muuta kuin purra tyynynkulmaa ja itkeä. Kun kylmä kääre ja Effien voiteet eivät auttaneet, äiti soitti tohtori Cameronille. Tämä tuli ja väänteli polveani, kunnes minun teki mieli potkaista häntä terveellä jalallani.

-Nivelside on revähtänyt, ei onneksi poikki, tohtori lopulta ilmoitti. Sitten hän kiersi kääreen polveni ympärille, antoi lääkettä yöksi ja kirjoitti reseptin, jolla John haki sitä tänään lisää Fort Williamista. Lisäksi hän määräsi lepoa.

Niin minä sitten olen levossa. Syy, miksi ymmärrän Davyä, on tämä avuttomuuteni. En voi kävellä ollenkaan, joten isä kantaa minut nukkumaan ja taas alas ja ruokasaliin ja huvimajaan. Katkeraa!"

Heinäkuun 23. päivänä
"Minulla on maailman kultaisin lanko, muuta ei voi sanoa.

Rose soitti eilen illalla. Äiti oli Naisyhdistyksen kokouksessa, ja Annie dramatisoi kohtaloni puhelimessa niin, että Rose kauhistui. Charliella oli tänään vapaapäivä, ja niin he tulivat meille puoliltapäivin mukanaan uusin muotiromaani, puoli kiloa suklaata ja - tästä hyvästä halasin Charlieta - kainalosauvat, jotka tämä oli ottanut mukaansa vastaanotoltaan.

Tosin en ole aiemmin moisia kapineita käyttänyt ja ne ovat jo hiertäneet kainaloni kipeiksi, mutta ainakin olen vapaampi. Marykin halusi opetella kävelemään niillä, mutta onneksi ne ovat hänelle liian pitkät!"

Heinäkuun 27. päivänä
"Aikani on käynyt vähän pitkäksi, ja vaikka koetankin olla valittamatta, kaipaan silti kävelyjä Keijulehdossa. Tosin Kate, Ewan ja Frank ovat juosseet täällä päivittäin - Alexilla on työtä tilallaan eikä Amy ehdi lähestyvien häiden vuoksi - mutta silti on ikävää, kun aurinko paistaa ja minä pystyn liikkumaan vain aivan pihapiirissä. Onneksi edes särky on lakannut."

Heinäkuun 30. päivänä
"Olen tehnyt sensaation!

Kun valitin ajankulun puutetta, isä toi minulle komerostaan ison laatikollisen oman isänsä vanhoja kirjoja, muistiinpanovihkoja ja muita papereita. Huvittelin kolme tuntia lukemalla niitä. Isoisällä oli vanhanaikainen, siro käsiala, ja muistiinpanot olivat kuin painettuja.

Sitten löysin laatikon pohjalta pahvikansion, jonka etiketissä luki 'Kuitteja Ja Muita Asiakirjoja'. Aloin selata vanhoja, kellastuneita papereita, kun helmaani putosi moneen kertaan taitettu lappu. Avasin sen - se oli asiakirja, jonka sisältö oli seuraava:

Tänään, kesäkuun 16. päivänä 1859, on Archibald Davidson suorittanut Christopher Stewartille täyden maksun ns. Takaniityn alueesta, ja siirtyy tämä alue nyt täysin oikeuksin Archibald Davidsonin omistukseen.
Todistavat
Charles Murray Ebenezer Clarke

Hetkisen vain istuin ja tuijotin, sitten kiljaisin ja aioin melkein hypätä pystyyn ja rientää hakemaan isää. Onneksi muistin ajoissa polveni ja huusin äitiä, joka tuli juosten luullessaan, että kipuni olivat palanneet. Nopean selityksen jälkeen hän haki isän.

Tämä tuli, luki paperin ja putosi istumaan.

Tuo Takaniityn alue on nimittäin juuri se, jota Floran isä pitää omanaan, mutta jota minun isäni väittää Kuusikukkulan maihin kuuluvaksi - jonka vuoksi isä ei siedä herra Davidsonia - jonka vuoksi isä ajoi Jamien ja Floran pois kotoa. Ja tuossa oli todiste että kauppa oli pellosta tehty, tuo hapertunut, vaatimaton paperi, joka on lähes viisikymmentä vuotta piileskellyt tyhjänpäiväisessä romulaatikossa! Jäljennös kuitistahan on herra Davidsonilla, mutta sitä isä on väittänyt väärennökseksi.

Isä oli aivan valkoinen, ja äiti syleili minua ja itki.

-Sinä kultainen, siunattu tyttö, hän kuiskasi, ikäänkuin kuitin löytyminen olisi ollut minun ansiotani.

Isä nousi ja meni työhuoneeseensa. Hän oli siellä monta tuntia eikä tullut edes päivälliselle. Äiti ja minä katsoimme toisiimme - tiedämme, miten vaikea isän on niellä ylpeyttään ja tunnustaa olleensa väärässä.

Mutta auringon laskiessa isä tuli ulos, otti hattunsa ja lähti kylään. Hän ei sanonut mitään emmekä me kysyneet, arvasimme muutenkin hänen menevän Davidsonille. Huomenna hän varmaan soittaa Jamielle Glasgow'hun.

Pastori sanoi eräässä saarnassa, että kaikilla elämämme tapahtumilla on jokin tarkoitus, ja uskon häntä. Ehkä Effien piti aloittaa siivouksensa juuri siksi, että auttaisin häntä, putoaisin, loukkaisin jalkani, pitkästyisin ja löytäisin tuon paperin.

Olen niin iloinen!"

Elokuun 2. päivänä
"Annie on kirkossa harjoittelemassa ensi sunnuntain virsiä. Hän on alkanut viihtyä siellä - toisinaan minä epäilen, että tähän on muitakin syitä kuin seurakuntamme vaatimattomat ja kosteiden talvien rääkkäämät urut, mutta sehän olisi typerää. Annie ei ole vielä kahdeksaatoistakaan.

Una ja Meg ovat istuneet luonani. Polveni alkaa olla jo kunnossa, mutta lepuutan sitä silti usein, ja lepoaika kuluu mukavasti rupatellen. Unan ja Alexin häät lähestyvät - jonkinlainen romanttinen puuska on yllättänyt koko Longin."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti