perjantai 15. elokuuta 2008

17. luku: Bettyn kirje

Kuusikukkulalla heinäkuun 12. päivänä
"Duncan hyvä!

Paljon kiitoksia kirjeestäsi, jonka olit lähettänyt niin nopeasti. Törmäilysi satamaterminaalissa huvittivat ja säälittivät minua niin, että siirryin mielikuvituksen siivin Atlantin yli ihan vain taputtamaan sinua päälaelle. Toivottavasti päässäsi ei enää surise. Joko puhut kuin jenkit?

Minä olen nyt sitten opettajatar. Kolme viimeistä viikkoa luin niin, että aivoni kuumenivat ja Rosie kysyi, onko minun aivan pakko olla paras kaikissa aineissa ja luulinko lasten välittävän siitä, millainen todistus heidän opettajattarellaan on. Mutta nyt olen saanut levätä ja tunnen olevani loistokunnossa. Ja koska kysyit arvosanoistani, voin kertoa, että olin paras kaikissa aineissa - paitsi laskennossa, tietysti. Lisäksi sain kaksi stipendiä. Olen nolo ja tyytyväinen.

Juhla oli hyvin kaunis. Rosiella ja minulla oli samanlaiset puvut, hänellä vain vaaleanpunainen ja minulla vaaleansininen (anteeksi, eihän miehille saa puhua vaatteista!) ja ruususi sopivat asuuni täydellisesti. Kyllä, kukkakauppa toimitti ne perille, kiitos! Mutta et olisi saanut tuhlata niin kauheasti, kun vielä annoit minulle sen medaljonginkin lähtiäislahjaksi. Eikä ollut ollenkaan itserakasta, kun panit siihen oman kuvasi! Pidän sitä amulettinani.

Meidän molempien vanhemmat olivat paikalla, ja Rosien isä vei lopuksi meidät kaikki ja Isoäidin syömään hotelliin ennen kotiinlähtöä. Ja nyt tunnen itseni jotenkin kauhean pelokkaaksi. Olen lähettänyt hakemuksen kolmeen eri kouluun, Glasgow'hun (se olisi paras paikka, sillä voisin asua Jamien luona), Invernessiin (pelkään, että minun olisi pakko asua Marian-tädin luona!) ja erääseen pieneen kylään hyvin kauas pohjoiseen. Nyt istuskelen kotona pyörittelemässä peukaloitani ja hyppään ilmaan aina kun posti tuodaan.

Mutta on minulla kuitenkin jotain tekemistä. Isä ja äiti olivat näet miettineet, miten onnitella minua, ja lopulta John oli antanut heille 'viisaan' neuvon: he ostivat minulle polkupyörän!

Voin kuvitella ilmeesi, mutta se on totta. Itse asiassa pyörä on oikein soma, mutta koulutettuun opettajattarenpäähäni ei ole vielä mahtunut, miten kahdella kapealla renkaalla voisi pysyä pystyssä. John ja Rob ovat auttaneet minua uskollisesti, saan jopa lainata Johnin housuja, jotta hameenhelmani eivät olisi tiellä harjoitellessa, mutta näkisitpä minut! Olen sininen mustelmista.

-Mutta täytyyhän sinun osata ajaa, sanoo äiti. -Jos saat paikan maaseudulta, voi asunnostasi olla pitkä matka koululle.

Ja niin minä poljen ja kaadun ja poljen ja revin ne Johnin housut. Ruumiini joka ainoata lihasta särkee, ja David katselee minua kummeksuen. Hän ajaa kuin hevonen, eikä voi käsittää sisarensa kömpelyyttä.

Tämä ei ole ainoa järkyttävä uutinen, joka minulla on Sinulle kerrottavana. Kun olin viimeistä päivää Edinburghissa ennen päättäjäisiä, kutsui rouva Somerville minut Lime Houseen. Mary Somervillen ehdotuksesta hän aikoo lähteä Miriam-tyttösen kanssa kuukaudeksi Alpeille, koska sikäläinen ilma kuulemma tekee Miriam-tyttöselle hyvää. (En epäile sitä, mutta vähän pelkään, että Alison-rouva on ottanut Pikku Heidin hieman liian tosissaan, ja uskoo Miriamin alkavat kävellä vuohenmaidon voimalla kuin Clara - tai mistäpä minä tiedän vaikka alkaisi!)

Tästä kuullessaan Miriam-tyttönen oli ilmoittanut, ettei lähde minnekään ilman minua. (Tiedäthän, etten ole pääsiäisen jälkeen opettanut häntä, ja hän on surkea.) Nyt rouva Somerville ilmoitti kustantavansa kaikki matkakuluni. Vastustelin aikani, enhän voinut ajatellakaan ottavani vastaan moista lahjaa. Mutta rouva Somerville käänsi sen ovelasti niin, että hän tarvitsee ehdottomasti apua matkalla. Ja niin minä pakkaan parhaillaan. Ylihuomenna matkustan Edinburghiin, sieltä menemme laivalla Saksaan ja lopulta junalla erääseen kylpylään Sveitsiin.

Huomionarvoista: rouva Somerville ei puhu sanaakaan saksaa, joten hän luottaa erään toimivan tulkkina. Olen kuullut sveitsinsaksan olevan mahdotonta ymmärtää.

Palaamme siis elokuun puolenvälin jälkeen, lähetän sinulle kylpylän osoitteen heti kun sen tiedän. Minulle jää puoli kuukautta aikaa harjoitella polkupyörällä ajoa - mikäli sitten saan työpaikan. Ellen saa, istun keskelle salin lattiaa ja huudan suoraa huutoa.

Koko perhe lähettää Sinulle paljon terveisiä, ja Effie toivoo, ettet pilaa vatsaasi amerikkalaisilla ruuilla ja kahvilla.

Ahkeroi ja voi hyvin!
Betty"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti