tiistai 12. elokuuta 2008

14. luku: Nuoripari ja ääliö

-Eikö hän ole ihana, mumisi Annie haltioituneena.

Betty nyökkäsi. Kurkkua kuristi niin, ettei hän voinut puhua. Oliko tuo todella hänen oma rakas siskonsa, tuo ylväs nuori nainen, jonka tukka kimalsi hunnun alla kuin kulta? Oliko tuo se Rose, jonka kanssa hän oli leikkinyt ja riidellyt, joka luki salaa ranskalaisia romaaneja ja piirsi niin hyvin?

-Jumala siunatkoon sinua, kultaseni. Äiti kohotti huntua ja suuteli Rosea.

Rose nyökkäsi kyyneleet silmissä. Sitten hän laski kätensä isän käsivarrelle, ja Betty lähti heidän edellään alakertaan sinisessä silkissään.

Charlie näytti liikuttavalta korkeine kauluksineen ja hämmentyneine ilmeineen. Ja Marian-tädin puku oli niin myrkynvihreä, että hänen oli täytynyt etsiä kauan tuon väristä kangasta. Betty hymyili itsekseen.

Pastori MacPherson näytti iloisemmalta kuin joulun aikaan. Se oli hyvä, häissä ei pappi koskaan saanut näyttää synkältä.

Ja niin vihittiin Rose Stewart ja Charles Moore Kuusikukkulan suuressa salissa. Suku katseli heitä ihaillen, ja - kuka tietää - ehkä muutama esi-isäkin.

Se oli hyvin iloinen pääsiäispäivä. Isä piti puheen morsiusparille, ja sitten Charlie vastasi siihen. Annie soitti, ja pikku Geordie makasi Betty-tätinsä sylissä katsellen maailmaa suurin, ihmettelevin silmin. Ja lopulta juna vihelsi ja Rose ja Charlie lähtivät uuteen kotiinsa Ballachulishiin, josta Charlie oli saanut lääkärin viran.

-Häämatkasta ei ole mitään hyötyä, Rose oli sanonut. -Sitäpaitsi haluan saada talon järjestykseen niin pian kuin suinkin.

Huhtikuun ilta tummeni nopeasti. Bettyn ja Rosen huoneeseen, joka jäisi nyt kokonaan tyhjäksi ja loma-aikoina Bettyn huostaan, kokoontui kylän nuoriso. Oli hauska olla yhdessä ja rupatella, vaikka yhtä aikaa haikeana ja jännittävänä leijui taustalla tietoisuus siitä, että he olivat kaikki tulossa aikuisiksi ja lähdössä omille teilleen.

Häiden jälkeen loma jatkui vielä, vaikka Betty kaipasikin puhetoveria maatessaan illalla vuoteessa. Rose ja Charlie tulivat käymään muutaman päivän kuluttua, ja Rosesta näki heti, ett hän oli muuttunut. Hän oli nyt rouva.

Niin kuluivat kirkkaat kevätpäivät, kunnes oli taas aika pakata matkalaukkuja. Betty oli juuri vienyt kuivumaan läjän pestyjä sukkia ja alusvaatteita, kun hän tapasi Johnin lojumassa huvimajan portailla.

-Mene laiska muurahaisen tykö, katso sen menoa ja viisastu, tyttö sanoi nauraen ja istuutui portaille hänkin. -En ole nähnyt sinun vielä edes kokoilevan tavaroitasi.

John vavahti.

-Eipä tarvitse, hän mumisi.

-Ei tarvitse?

-En mene enää Glasgow'hun, etkö sinä käsitä! poika huusi. -Äiti sanoi, ettei Rosen häitä pilata tällä, ja minä olen vaiennut, mutta... Johnin kasvot vääntyivät.

-Mitä sitten on tapahtunut?

-Olen saanut potkut.

-Sinä! Et kai...

-Omaa tyhmyyttäni. En totellut sinua, Lillian ja minä tapailimme salaa... No, hänen isänsä sai tietää, ja enon oli pakko heittää minut pellolle. Jos Walter Constable vaihtaisi kauppaa, olisi vararikko edessä.

-Eikö isä ollut kauhean vihainen? Betty kysyi arasti.

-Hän olisi tahtonut nylkeä minut. "Lemmenkipeä ääliö" oli kauneimpia nimityksiä, mitä hän minusta käytti.

-Ja nyt sinulla ei sitten ole työtä eikä oppipaikkaa.

-Viis työstä, mutta Lillian! Ja äkkiä John alkoi itkeä ja heittäytyi sisarensa syliin.

Betty silitti varovasti veljensä vaaleaa päätä. Vai näin tässä oli kuitenkin käynyt. Mikä oikeus tuolla Constablen ukolla oli päättää ihmisten elämästä!

-Minä olen raukka, John samassa mumisi hämillään ja nousi silmiään pyyhkien. -Minun pitäisi tehdä jotakin - ryöstää Lillian - mutta mitä minä voin! Ja kaksi viikkoa on vain täytynyt hymyillä ja näyttää tyytyväiseltä. Tämän vuoksi eivät Will-eno ja Carrie-täti tulleet edes häihin, eno ei uskalla näyttää olevansa hyvää pataa meidän kanssamme.

-Mutta sehän on kauheaa! huusi Betty. -Ja me muka elämme vapaassa maassa!

-Niin, vapaan kilpailun yhteiskunnassa. John hymyili vinosti. -Mutta älä pelkää, Bet; en minä hukuttaudu lampeen tai ammu itseäni. Keksin kyllä jotakin.

Betty nyökkäsi hajamielisesti. Hän kehitti jo omaa suunnitelmaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti