maanantai 11. elokuuta 2008

13. luku: Lomalle

Betty nosti katseensa koepaperista ja silmäili ympärilleen salissa. Heitä oli vähän - vain puoli tusinaa nuorta miestä ja niasta, jotka aikoivat selvitä kahden vuoden kurssista vuodessa. Tuossa oli Tom MacGregorin tumma niska, ja Emily Burns pureskeli kynänsä päätä ja tuijotti onnettomana viimeistä kysymystä.

Kaksi kuukautta Betty oli vain lukenut, käynyt ylimääräisillä tunneilla ja istunut lainakirjastossa tekemässä muistiinpanoja. Nämä kokeet olisivat tämän lukukauden viimeiset - kohta olisi pääisäinen, ja hän matkustaisi kotiin valmistamaan Rosen häitä! Kesälukukautta tyttö ei tahtonut edes ajatella, se tulisi olemaan toivottoman raskas. Mutta sitten - toivottavasti - hänen ei tarvitsisi enää milloinkaan astua oppilaana yhteenkään kouluun.

Bettyn vierestä kuului kevyt rykäisy. Herra Kennedy, joka oli valvomassa historiankoetta, tahtoi herättää tytön unelmista. Betty hätkähti ja jatkoi vastauksensa lukemista. Onneksi hän oli pitänyt edellisenä sunnuntaina Isoäidille ristikuulustelun Charles Edward Stuartista, ainakin tästä vastauksesta hän saisi täydet pisteet.

Kun Betty neljännestuntia myöhemmin astui ulos kosteaan huhtikuun alun iltaan, tuntui koko savuinen Edinburgh säteilevän. Nyt kotiin, kotiin kahdeksi ihanaksi viikoksi! Hän hypähteli portaat alas. Kello lähestyi seitsemää, sillä nämä ylimääräiset kokeet pidettiin aina varsinaisten tuntien jälkeen.

-Hyvää iltaa. Jerry astui esiin portin takaa. -Saanko saattaa sinut kotiin?

-Miksei, Betty vastasi, vaikka itse asiassa hän olisi mieluummin kävellyt yksin. -Oletko odottanut kauan?

-Puolisen tuntia, enkä luullut sinun tulevan näinkään aikaisin. Jerry tarjosi käsivartensa. -Milloin lähdet?

-Ylihuomenna. Voi, on niin suloista päästä kotiin!

Jerry nyökkäsi. Toisnaan hän ei voinut olla kadehtimatta Kuusikukkulaa - se omisti ainakin puolet Bettyn sydämestä, ja toinen puoli oli kovin vaikeasti valloitettavissa.

-Hyvää pääsiäistä sitten, sanoi Betty Brodien ovella.

-Kiitos samoin. Jerry näytti siltä, kuin olisi tahtonut sanoa jotakin muutakin, mutta vaikeni.

Päivä oli loistavan aurinkoinen, kun Betty kapusi junasta Fort Williamin asemalla. Miten mahtavia vuoret olivat, ja miten tuoksuva oli tuuli! Kuinka hän oli kestänyt nämä kuukaudet kaukana poissa?

-Rakas lapsi! Äiti syleili häntä. -Tervetuloa kotiin!

-Äiti, äiti kulta! Betty puristi tätä lujasti. -Missä kaikki muut ovat?

-Isäsi lähti käymään Glasgow'ssa ja Rose viimeistelee hääpukuaan. Tässäkö ovat kaikki matkatavarasi? Jätin vaunut tuonne.

-Hakeeko isä Johnin? Betty kysyi, kun he istuivat vaunusisa ja äiti maiskautti Silvialle.

-Kyllä. Saitko hyvän todistuksen?

-Kohtalaisen. Betty hymyili. -Englanti, historia ja uskonto 100, laskento 92 ja ranska ja latina 95.

-Varjelkoon! No, kyllä sinusta opettaja sitten tulee.

-Miten John on mahtanut pärjätä? Betty kysyi. -Hän on kirjoittanut kovin harvoin.

-Onhan hän pärjännyt. Odotapas kun näet Sellorin talon, Rob on maalannut sen.

-Mutta eikö se ollut hyväkuntoinen?

-Oli kyllä, mutta Rob ja Anna toivovat ihmisten alkavan kutsua sitä joksikin muuksi kuin "Sellorin taloksi". Mieluiten Rob kai olisi kirjoittanut päätyyn "Stewart"!

-Kylä on täynnä Stewarteja, se olisi aiheuttanut vain sekaannusta, Betty nauroi. He ajoivat hetken vaieten eteenpäin, ja tyttö nautti maaseudun rauhasta ympärillään. -Mitä muuta täällä on tapahtunut?

-No... Äiti hymyili. -Amy on kihloissa.

-Mitä ihmettä - kenen kanssa?

-Ken Knoxin.

-Hyvänen aika! Betty purskahti nauruun. -Milloin se on tapahtunut?

-Kuukausi sitten. Niin, ja Jamie, Flora, Meggie ja pikku George tulevat huomenna.

-Maltan tuskin odottaa Geordien näkemistä. Ajatella, että hän on jo kahden kuukauden! Meggien olen tuntenut muutaman päivän ikäisestä... Mutta miksi isä hakee Johnin, jos kerran Jamie on tulossa Glasgow'sta?

-Lapset ovat niin odottaneet sinua, äiti sanoi. -No niin, tuolla Mary ja Eliza jo juoksevat vastaan, vaikka käskin heidän auttaa Effietä!

-Betty! Bet! Eliza hyppäsi melkein vaunujen alle Kuusikukkulan tiellä. -Vihdoinkin sinä tulet!

-Meidän on ollut kauhea ikävä, jatkoi Mary ja juoksi vaunujen rinnalla. -Toitko sinä tuliaisia?

-Vai niitä teidän on ollutkin ikävä! Karamelleja toin. Betty nauroi.

-Mitä karamelleja? tahtoi Eliza tietää, kun äiti pysäytti Silvian pihassa ja sisar kapusi vaunuista.

-Suklaata ja marmeladia.

Samassa koko sisarusparvi pelmahti kuistille, ja sen jälkeen ei rauhallista hetkeä ollutkaan. Rob ja Anna tulivat, ja Bettylle kerrottiin, että hänestä tulisi täti kolmannen kerran syyskuussa.

-Tule katsomaan Mhairia, Jennie sitten vaati ja veti Bettyä keittiöön. -Ja mennään katsomaan Jennyä ja Patia lomalla, eikö mennäkin?

-Jos vain jää aikaa. Älä kaada minua, ystävä rakas! Betty huusi kauhuisaan, kun Jennie unohti matot ja tuolit ja muut elämän vähäpätöisyydet heidän matkallaan.

-Mhairi, tässä on Betty!

Mhairi, uusi sisäkkö, osoittautui keski-ikäiseksi mustatukkaiseksi naiseksi, jolla oli kuivat kasvonpiirteet. Hän katsoi maahan tervehtiessään ja vastaili vain yksisanaisesti Bettyn rupatteluun. Mutta Effie puhui senkin edestä.

-Varjelkoon, miten hauska nähdä Bettyä taas - ja Rosen morsiusneidoksi, se tulee olemaan niin kaunista - millainen todistus? Totisesti, saisi se MacDonaldin nainen jo lakata pröystäilemästä Andrew'llaan - entä Duncan-herra? Lähetti terveisiä? Kaiken hän muistaakin... Ja Effie hihitti ujona kuin nuori tyttö.

Illalla Betty auttoi Rosea hääpuvun viimeisessä sovituksessa.

-Tämä on oikeastaan kauheaa, Rose huokasi, kun puku todettiin täydellisen istuvaksi ja sisarukset ompelivat viimeiset saumat. -Mennä nyt naimisiin!

-Monet ihmiset ovat selvinneet siitä hengissä, Betty vakuutti. -Joko neiti Pepdie on korjannut sinisen silkkipukuni?

-Hän tuo sen huomenna. Mitä Duncanille kuuluu?

-Hän käski onnitella sinua, Betty sanoi lyhyesti.

Rose vilkaisi häntä, mutta päätti viisaasti vaihtaa puheenaihetta.

-Onko kello jo kahdeksan? Isä ja John tulevat tunnin kuluttua.

-Miksi isä hakee hänet, olisihan hän voinut tulla Jamien ja Floran kanssa, Betty kysyi ja puri langan poikki.

-En tiedä. Äiti vastaa niin vältellen, kun kysyn. Toivottavasti poika ei ole saanut harmia aikaan.

Lillian välähti Bettyn mielessä. Mutta ei, John oli järkevä, ei hän tekisi mitään hullua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti